Näytetään tekstit, joissa on tunniste kebab. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kebab. Näytä kaikki tekstit

29.1.2020

Ali Nazik kebab

Resepti julkaistu Infernossa 5/2019.

Saturnal Recordsin ja Kyy-yhtyeen pääjehu G.K. opastaa suomalaisia turkkilaisen keittiön saloihin. Sielläkään kaikki ei aina ole siltä miltä päältä voi näyttää tai kuulostaa.


Tarpeet:

Munakoisopyree:
4 keskikokoista munakoisoa
500 g turkkilaista jugurttia
2 valkosipulin kynttä
suolaa ja mustapippuria

Liha:
450 g lampaan lihaa (tai mitä tahansa lihaa)
sipuli
1 rkl tomaattipyreetä
chilitahnaa tai rouhetta
oliiviöljyä
vettä
suolaa ja mustapippuria

Paahdetut kasvikset:
3 tomaattia
vihreä, keltainen ja punainen paprika
sipuli
oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria


Tee näin:

1. Paahda munakoisoja keskilämmöllä pannulla n. 15-20 minuuttia aina välillä käännellen niin, että pinta tummuu mahdollisimman tasaisesti ja hedelmäliha pehmenee. Nosta munakoisot pois pannulta ja anna niiden jäähtyä lävikössä. Kuori pois palanut pintakerros ja anna nesteiden valua tarpeen tullen kevyesti puristaen.
2. Paloittele munakoisot, heitä kulhoon yhdessä silvottujen valkosipulien kanssa, mausta suolalla sekä mustapippurilla ja sekoita huolellisesti. Jos haluat tehdä tämän työvaiheen jo edellisenä päivänä, lisää sekaan puolikkaan sitruunan mehu ja laita kulho jääkaappiin kelmulla peitettynä.
3. Pilko sipuli, tomaatit ja paprikat sopivan kokoisiksi paloiksi uunipellille, ripottele päälle oliiviöljyä sekä suolaa ja mustapippuria oman maun mukaan. Sekoita hyvin. Paahda 180 asteisessa uunissa puolisen tuntia.
4. Pilko lammas mukavankokoisiksi paloiksi. Kuullota pilkotut sipulit pannulla pehmeiksi ja heitä sekaan lihanpalat. Käristä noin viiden minuutin ajan välillä sekoittaen, lisää chilitahna/rouhe, tomaattipyre, suola, mustapippuri ja sekoita hyvin. Tarkista maku ja lisää mausteita tarpeen mukaan. Vähennä lämpöä, lisää pari ruokalusikallista vettä ja anna hautua kannen alla n. 20 minuuttia, kunnes lammas on pehmeätä.
5. Juuri ennen tarjoilua lämmitä miedolla lämmöllä pannussa munakoisopyree ja sammuta liesi. Lisää sekaan jugurtti ja sekoita hyvin.
6. Kasaa annos laittamalla pyree alimmaiseksi, päälle lihat ja ympärille paahdetut kasvikset. Oikein nälkäiset voivat keittää riisiä lisukkeeksi, mutta ilmankin pärjää hyvin. Hienostelijat voivat vielä koristella komeuden persilijasilpulla.

G.K.:n luonnehdinta:
”Pidän monista eri maiden keittiöiden ruokalajeista, mutta Ali Nazik Kebab valikoitui tähän pääasiassa siksi, että suomalaiset eivät juurikaan tiedä turkkilaisesta keittiöstä muuta kuin perinteisen kebabin.”

Megan tuomio:
”Heavy Cooking Clubin historiassa kebabia on laitettu niin valmiista lihasta, seitanista kuin itse alusta alkaen lihasta valmistaen. Tässä yksi hyvä tapa lisää, joka tosiaan poikkeaa suomalaisille tutusta versiosta aika lailla, mikä ei tee sitä yhtään huonompaa, vain erilaista.
Yksinkertainen annos yksinkertaisilla mutta herkullisilla mauilla, joita on helppoa terästää lisää mikäli suu niin vaatii. Kokkaaminen kannattaa aina!”

G.K.:n kokatessa soi:
The Murder Junkies & GG Allin tai Antiseen – koko tuotanto
”Kokkaaminen on yksi niitä asioita, jolloin voin eristäytyä koko maailmasta ja ihmiskunnasta. Näistä yksinäisyyden hetkistä onkin helppo nauttia suuresti kuuntelemalla nihilististä punkkia.

27.1.2020

Ultimakebab aka darrasafkojen isä ja äiti

Resepti julkaistu Infernossa 1/2019.

Anal Thunder tunnetaan rempseän punk-rockin veivaamisesta, jonka biiseissä kavereiden kanssa juhlinta on tärkeää ja aikuistuminen taas vaikeaa. Jotain yhtyeen jäsenet ja etenkin O-P ovat kuitenkin reilussa 20 vuodessa oppineet, ainakin valmistautumisessa alkoholin nauttimista seuraavaan päivään, mistä Ultimakebab toimikoon esimerkkinä.

Tarpeet:

Kebabpötkylä

0,5 kg naudanjauhelihaa
0,5 kg lampaanjauhelihaa
n. 1.5 rkl suolaa
2 rkl mustapippuria
2 tl savupaprikajauhetta
2 tl juustokuminaa eli jeeraa
2 tl valkosipulijauhetta
1 tl timjamia
1 tl oreganoa
3 rkl oliiviöljyä
1 tl chilijauhetta jos siltä tuntuu

Tee näin:
1. Sekoita suola, mausteet ja öljy tahnaksi.
2. Jos löytyy yleiskone, niin laita jauhelihat sinne tai käsipelillä toimittaessa isoon kulhoon. Lisää maustetahna ja vaivaa jauhelihaa muutama minuutti koneessa tai käsin niin perkeleesti, että mausteet ovat varmasti sekoittuneet tasaisesti lihaan.
3. Ota lihasta pieni testipala, paista pannulla, maista ja lisää tarvittaessa vielä mausteita. Vaivaa lihaa vielä niin kauan että se muuttuu rakenteeltaan tasaiseksi ja sitkomaiseksi.
4. Muotoile massasta käden paksuinen pötkylä ja kääri se tiukasti folioon. Tee useampi kieppi, koska muuten uuni on täynnä nestettä. Tee veitsellä pari reikää käärön alaspäin tulevalle puolelle ja nosta pötkö uuniritilälle.
5. Laita alle leivinpaperilla suojattu uunipelti, jotta lihasta valuva ylimääräinen rasva valuu pellille eikä uunin pohjalle. Jos haluat lihan olevan kosteampaa, jätä reiät tekemättä, mutta käytä silti varmuuden vuoksi myös uunipeltiä. Kypsennä lihaa 100 asteessa nelisen tuntia. Lämpötila ei saa olla yhtään korkeampi, koska silloin lopputuloksena on ylikypsä mureke.
6. Anna kebabin jäähtyä huoneenlämmössä ja nosta sitten jääkaappiin kiinteytymään ainakin kymmeneksi tunniksi. Jos et pistellyt reikiä paketin pohjaan, poista folio ja kääri liha uuteen puhtaaseen folioon ennen kylmään laittoa.
7. Vuole pötkylästä siivuja moralla ja lämmitä pannulla tai laiskana mikrossa.

Tarpeet:

Kebablieju

2 prk paseerattua tomaattia
sipuli
4 valkosipulin kynttä ja voi laittaa enemmänkin jos siltä tuntuu
3 rkl oliiviöljyä
3 tl mustapippuria
2 tl paprikajauhetta
1 tl sumakkia (ei välttämätön)
2 rkl hyvää kasvis, kana tai lihalientä
1 rkl balsamiviinietikkaa
1 tl fariinisokeria
1 rkl Srirachakastiketta
1 rkl dijonsinappia
tuoretta chiliä tai jauheena jos haluaa vielä tulisempaa

Tee näin:
1. Pilko sipuli, valkosipuli ja halutessasi chilit pieniksi paloiksi. Kuumenna öljy kattilassa ja lisää sipuli sekä chilit.
2. Lisää kattilaan paseerattu tomaatti. Keitä hiljalleen n. 20 minuuttia tai kauemminkin jos esimerkiksi muu kokkailu on kesken.
3. Lisää mausteet, kasvis, kana tai lihaliemi, srirachakastike, sinappi ja balsamiviinietikka. Anna kiehua vielä kymmenisen minuuttia tai kunnes kastike on sopivan paksuista.
4. Kun kastike on hieman jäähtynyt, surauta sauvasekoittimella tasaiseksi ja laita jääkaappiin tekeytymään.

Reseptistä tulee melko iso setti. Loppu lieju kannattaa säilöä lasipurkkiin myöhempää käyttöä varten.

O-P:n luonnehdinta:
”Jos on railakkaampi ilta tiedossa, Ultimakebab kannattaa tehdä valmiiksi jääkaappiin jo edellisenä päivänä, koska se on todellakin slowfoodia. Lisäkkeeksi riisiä, ranskalaisia tai salaattia oman maun mukaan ja lopputulos toimii varmasti. Voisin myös kuvitella, että seitanpötkylä samoilla mausteilla uppoaa ihan yhtä hyvin.”

Megan tuomio:
”Vebabbia eli seitankebabbia ehdittiin valmistaa jo numerossa 143, mutta perinteisempää versiota suomalaisten kansalliskankkusruuasta ei ole tullut alusta alkaen valmistettua vielä kertaakaan edes palstan ulkopuolella. Helppoahan tämä on, ja vaikka aikaa toki kuluu, ei varsinainen aktiivinen kokkausosuus ota kauaakaan.
Mausteiden määrän kanssa joutunee tekemään testejä useammankin kerran, että lopputulos hivelee makuhermoja oikealla tavalla, mutta kaiken ollessa kohdallaan lähin etninen ravintolasi on vaarassa  jäädä ilman roposiasi. Reiät foliosta kannattanee jättää pois, jos lihaan haluaa enemmän mehukkuutta, vaikka lieju mehevyyttä ja makua tuokin. Enemmän tulta ja tulikiveä annokseen kaipaavat voivat testata numerossa 100 esiteltyä habanerosoossia.” 

O-P:n kokatessa soi:
Earth Crisis - Salvation of Innocents (2014)
”Biisinä vielä The Pallid Surgeon ihan siitä syystä, että sen jälkeen tekee mieli tappaa itsensä koska syö lihaa. Vegeille tai vegaaneille voisi taas ehdottomasti upota Sick of It Allin Death to Tyrants -levy ja The Reason -biisi.”

11.7.2017

Seitankebabtortillat


Kuudes Silmä -yhtyeen laulaja-kitaristi ja Teen Wolf Records -levykaupan/-lafkan pyörittäjä Jere on DIY-mies keittiötä myöten. ”Hail seitan” sen kuin kajahtaa kebabia tehdessä.

Lue resepti Infernon nettisivuilta

17.6.2011

Inferanaalinen kebab

Nummirockin- ja Tuskan-keikoilta arkeen palaavan Cavus-kitaristin B.P:n voimat palauttava menu on tiedossa jo etukäteen.

Lue resepti Infernon nettisivuilta