26.3.2023

Pohjolan fish'n'chips

Resepti julkaistu Infernossa 8/2022.

Yhdeksi maailman pohjoisimmaksi hardcore punk -bändiksi tituleerattu Vivisektio on juuri julkaissut Uusi normaali -nimisen pitkäsoittonsa. Alkuperäisjäsenelle basisti Penalle Pohjolan fish'n'chips edustaa sen sijaan vanhaa normaalia.

Ainekset:

n. 400-500 g kuhafileitä
kilo Lapin puikulaperunoita
korppujauhoja (tai jotain muita jauhoja)
suolaa
kasvisrasvaöljyä
sitruunamehua

1. Ota kuhafileet jääkaapista huoneenlämpöön ennen kuin alat käsittelemään perunoita.
2. Pese ”puikkopotut” hyvin, mutta älä kuori niitä. Leikkaa potut ranskanperunoiden kaltaisiksi suikaleiksi ja laita ne likoamaan veteen noin 30 minuutiksi. Kaada vesi pois ja lisää perunoille pari teelusikallista öljyä sekä suolaa oman maun mukaan. Sekoita hyvin ja valmista puikkoranskalaiset airfryerissa ohjeen mukaan.
3. Kun ranskalaiset ovat kypsymässä, aloita kuhafileiden paistaminen pyöräyttämällä ne ensin suola-korppujauhoseoksessa.
4. Kuumenna öljy pannulla ja paista kuhafileet kypsiksi. Laita paistetut fileet folion alle odottelemaan perunoiden valmistumista.
5. Mausta kuhafileet sitruunan mehulla ja tarjoile annos ketsupin ja esimerkiksi porkkaraasteen kera. Ruokajuomaksi sopii mikä tahansa kotimainen lager.

Penan luonnehdinta:
”Raaka-aineina on käytetty puikulaperunoita Kolarin Vaattojärveltä ja kuha on itse Kuhmosta pyydettyä. Todellista lähi- ja luomuruokaa siis.”

Megan tuomio:
”Britteinsaarten kansallisruokaan tuli tutustuttua autenttisissa olosuhteissa 90-luvun lopussa. Annos oli oikeaoppisesti kääritty sanomalehteen, maustettu etikalla ja lisukkeena jonkinlaista hernemössöä. Helposti ja hyvinhän tämä taipuu myös kotimaiseksi versioksi eikä kokkaaminenkaan ole vaikeaa, vaikkei olisikaan käytössä viimeisimpiä keittiöteknologian härpättimiä. Tärkeintä on vain saada niin potut kuin kalakin sopivan rapeaksi.
Jos suinkin vain mahdollista, niin hommaa kala itse tavalla tai toisella ja vielä tuoreena. On nimittäin maussa eroa pakasteeseen verrattuna ja melko arvokasta lähimarketista ongittuna ainakin jos kuhaa haluat.”

Penan kokatessa soi:
Brittiläinen 80-luvun alun Oi! Punk kuten The 4 Skins, Blitz ja The Last Resort.
”Viime kesän Rebellion Punk Music Festival -reissun aikana en syönyt juuri mitään muuta kuin fish 'n' chipsiä, joten valinta kokkailun ja ruokailun taustamusiikiksi oli helppoa.” 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti